Apinointia oikeuksista

Toissa viikolla maailmalle levisi indonesialaisen makaki apinan ottamia omakuvia. Kuvat olisivat jo itsessään hyvä syy blogikirjoitukselle: kun aamulla avasin puoliunessa Metro -lehden junassa, meinasi latte mennä väärään kurkkuun sekä viereisen tädin mekolle. Kuvittele alla oleva kuva sivun kokoisena aamun Hesarissa.

Tällä viikolla apinan omakuvien oikeuksista käytiin keskustelua brittilehdistössä.

Luontokuvaaja David Slater, jonka kameran apina nappasi ja napsi kuvat, on ominut kuvien tekijänoikeudet. Keskustelua on käyty, onko Slater todellisuudessa oikeuksien haltija, jos hän ei kuvia ottanut?

Hätiin saatiin useampikin oikeusoppinut ja tekijänoikeusjuristi, ja nyt näyttää siltä, että apina ei voi omistaa tekijänoikeuksia. Niihin tarvitaan "luonnollinen henkilö", joksi apinaa ei lain edessä lasketa. Näin ollen Slater saa pitää toisen työn hedelmät ominaan ja tokaisee lehden haastattelussa: "Ennenkuin kuulen apinan asianajajilta mitään, elän uskossa että omistan kuvien tekijänoikeudet." Melkoista apinointia!

(C)kuvien tekijänoikeudet David Slater / Apina

Nokia myy rautaa

Nokian uutta E7 älypuhelinta markkinoidaan näkyvästi Lontoon maanalaisessa. Istuin tänä aamuna odottamassa normaalisti myöhässä saapunutta Northen Linen junaa ja mietin tätä Nokian mainosta ja miten siinä kulminoituu Nokian nousu ja tuho.

Nokia myy ja mainostaa rautaa. Nokia ei myy mielikuvia, trendejä tai elämää helpottavia ratkaisuja. Se myy mobiilitietotekniikkaa ominaisuuksilla ja insinöörit taputtavat karvaisia käsiään. Mutta tavalliset kuluttajat eivät.

Markkinointipläjäyksessä mainitaan 4 tuuman näyttö ja HDMI ulostulo. Kysyin vierustoveriltani, tietääkö hän mikä on HDMI ja mitä sillä tehdään? Ei. Ja oikeastaan hän ei tiennyt miksi mainoksessa mainitaan 4 tuuman näyttö ja minkä kokoinen se käytännössä on.

Mitä jos mainoksessa olisi kerrottu/visualisoitu, että HDMI liitännän avulla voi mobiililaitteen liittää kotiteatterin jatkoksi bluray-soittimen sijasta tai sen voi kytkeä videotykkiin ja hoitaa businesspresentaatiot kätevästi mobiililaitteen kautta? Mitä jos siinä kerrottaisiin miksi neljän tuuman näyttö on parempi kuin kolmen ja miten se tekee median katselun liikkeellä nautinnollisemmaksi?

Nokian mainokset ovat suoraan 90-luvulta, jolloin uusin tekniikka riitti takaamaan suosion. Nyt kun matkapuhelimien määrä ylittää ihmisten määrän maailmassa, eivät tekniset innovaatiot listattuina enää riitä. Tarvitaan markkinointiviestintää, joka tarjoaa konkreettisia ratkaisuja, mielikuvia ja esimerkkejä siihen, miksi Nokian loistavat tekniset ominaisuudet omaava kapula pitäisi lähimmältä jälleenmyyjältä poistaa.

Harmi, sillä Nokian rauta on aina ollut huppuluokkaa. Vielä kun siihen saataisiin samantasoiset palvelut ja niitä tukeva markkinointi.

Kestämätöntä salailua

Britanniaa kuohuttaa salarakaskohu. Tosin mäkihyppääjän tai väkisinhiihtäjän tilalla on kulttuurisidonnaisesti jalkapalloilija. Ai niin, ja toinen osapuoli on tietenkin tosi-tv "tähti".

Mikä tästä tekee siis blogikirjoituksen arvoisen, näitähän saa lukea keltaisen lehdistön sivuilta kyllästymiseen saakka? Syy on kivikautinen Britannian lakipykälä, joka kantaa nimeä super injuction, eli luokattomasti käännettynä superi välipäätös. Tämän käsittämättömän huonon käännöksen sisältämän lakiporsaanreiän kautta julkimot ovat voineet vuosia suojata omat sekoilunsa medialta korkeimman oikeuden päätöksellä, jos ovat tarpeeksi tunnettuja ja huono julkisuus voisi haitata päivätöitä.

Porsaanreiän hyödyntäjien ongelmaksi 2011 koituu kaksi asiaa, tai oikeastaan kolme. Internet ja sosiaalinen media ovat kaksi ensimmäistä ja rahanahneet pyrkyrit se kolmas. Kolmas syy toi tämänkin kohun julki ja sosiaalinen media hoiti tiedottamisen meille uteliaille.

Media Britanniassa velloi kohun ympärillä eikä voinut sanallakaan, tai kuvalla, kajota korkeimman oikeuden päätöksen saaneeseen jalkapalloilijaan. Eri asia on Twitter, joka toimii amerikkalaisilta servereiltä. Kohun tultua julki Twitter paisui postauksia jalkapalloilijasta ja päivässä nimi oli julkinen salaisuus. Lopulta paikallinen kansanedustajakin rohkaistui ja sanoi sen julkisesti ääneen, ja totesi että tuhansien ihmisten, jotka olivat Twitterissä nimen postanneet, vangitseminen olisi kestämätöntä. Nyt lakiin ollaan pika-aikataululla saamassa päivitystä. Tosin viimeisimpänä käänteenä jalkapalloilija on haastamassa Twitterin ja noin 75 000 käyttäjää, jotka nimen julkistivat, oikeuteen. Kuulostaa jo melko kestämättömältä,.

Ja kenestä jalkapalloilijasta oli kyse? En uskalla periluterilaisena, lainkuuliaisena maahanmuuttajana sitä lähteä julkisesti huutelemaan. Ja tosi-tv tähtösen nimen kirjoitusasua en vaivaudu edes tarkistamaan.

Nimen ja enemmän kohusta voi vakoilla tästä. Enemmän itse lakipykälästä Wikipedian artikkelissa.

Työhaastattelun haasteita, osa 3

Mitä opin kuukausien intensiivisestä työnhausta Lontoossa; täysin uudessa kaupungissa ja kulttuurissa, melko rajatulla kokemuksella? Sen voisi tiivistää sarasvuolaisen konsulttimaisesti kolmeen ranskalaiseen viivaan:

- Ole aktiivinen; rekrytoijat & konsultit unohtavat sinut satavarmasti, piinaa heiltä palautetta ja mahdollista jatkoa rekrytointiprosessiin. Lisäksi mahdollisuudet eivät lopu kesken, firmoja ja paikkoja on olemassa kaupungin koosta riippumatta. Seuraavan firman haastattelija ei tiedä negatiivisista palautteista edellisissä haastatteluissa

- Opi jokaisesta haastattelusta; jokaisesta uudesta firmasta ja haastattelijasta saa jotain irti, jota voi käyttää seuraavassa haastattelussa erottautumaan muista kandidaateista. Tämä on myös hyvä mantra silloin kun, ei vain jos, saa ajoittain negatiivista palautetta ja tekisi mieli kirjautua suosiolla kortistoon.

- Tiedosta vahvuudet ja tuo ne esiin. Tämän opin vasta useiden haastattelujen jälkeen: en tiedostanut vahvuuksiani, joita olin kehittänyt tai käyttänyt edellisessä työpaikassa tai opiskeluaikana, koska pidin niitä itsestäänselvyytenä. Vaikka se tuntuisi omasta mielestä tylsältä & tyhmältä, kannattaa kertoa yksinkertaisinkin käytännön onnistumistarina historiastaan.

Pahoittelen jos etenkin viimeinen nosti elämänhallintaopasmaisuudellaan niskakarvanne pystyyn. Päätin sen kuitenkin kirjoitukseen sisällyttää, koska se pitää kaikessa kliseisyydessään omien kokemusten perusteella paikkansa: esimerkit elävästä työelämästä toimivat paremmin kuin kliiniset työtodistukset tai naurettavan paksulle paperille printatut todistukset tai kunniakirjat.

Pelko PerSuksissa

Hain kevään eduskuntavaalien alla PerSu-ahdistukseeni perspektiiviä erinäisiltä tahoilta, pääosin valtamedian pelkokampanjan vaikuttamana. Surffailin aina virheiden cityliberaalien kannatussivustoilta synkimpään PerSu-luolaan eli Homma foorumille, joka on PerSujen ja Halla-ahon pää-äänenkannattajana maahanmuuttoasioissa. Suurin osa kirjoituksista on täyttä huttua ja provokaatiota, Halla-Ahon omia raapustuksia saikin etsiä kissojen ja koirien kera.

Mitä ekskursiolla opin? Henkilöä voi suvaita, vaikka olisi täysin eri mieltä hänen ajamistaan asioista. Miten se on mahdollista? Kun lukee Halla-ahoa, joka kirjanokkelana kaverina kirjoittaa sujuvasti ja harvinaista kyllä myös perustelee kantansa tarkasti, toki omien näkemystensä ja maailmankatsomuksensa mukaan, tulee tunne, että tämä kaveri kuuluu juuri sinne minne hänet on äänestetty.

Käännyinkö siis halla-aholaiseksi PerSuksi? En. En todellakaan, mutta miksi ymmärrän kannatuksen? Koska elämme demokratiassa ja voin kuvitella useiden kanssaäänestäjien turhautumisen edustulaitokseen: tavallinen kadunmies ei samaistu valittuun kansanedustajaan monellakaan tasolla, jonka pitäisi olla edustuksellisen demokratian kulmakivi. Ammattipoliitikot ovat ajautuneet etäälle kansan synkistä riveistä, jolloin tilalle äänestetään Hakkaraisia, Elomaita ja Halla-ahoja, jotka puhuvat samaa kieltä ja samoista arkipäiväisistä pulmista.

200 paikkaiseen eduskuntaan on hyvä saada näkemys molemmilta laidoilta ja myös keskivaiheilta, kunhan omat kannat osataan perustella. Näin edesautetaan tervettä demokratiaa ja keskustelussa pysyy perspektiivi. PerSujen kuningas Soini tokaisi BBC:n toimittajalle vaalituloksen ratkettua: "We are not extremists, so you can sleep safely." Eduskunnassa on 161 ei-perussuomalaista kansanedustajaa, joten voimme tosiaan nukkua yömme rauhassa: pahinta mitä voi tapahtua on lisääntynyt keskustelu ja monimuotoisempi päätöksenteko kansaa kiinnostavista asioista. Natsikortin pelaajat eivät voita tätä jakoa.

Työhaastattelun haasteita, osa 2

Eilinen kirjoitus loppui pariin kinkkisenpuoleiseen työhaastattelukysymykseen. Monelle matemaattisesti lahjakkaalle ensimmäinen oli varmasti helppoa kuin heinänteko. Allekirjoittaneelta kului tovi.

Vastaus kuitenkin irtosi pienen kellotaulun piirtelyn jälkeen, tässä ajatuskulkuni pikakelauksena: koko taulu eli ympyrä on 360 astetta, vartti näin ollen 90. Jos viisarit ovat 6 ja 8 välillä ovat asteet siis 60 ja 300. Pala kakkua ja tuskanhiki pois otsalta.

Toinen kysymys onkin sitten asia erikseen. Tässä haastattelija tuskin etsii pallon tarkkuudella oikeaa vastausta, tärkeintä on miten lähestyt mahdottomalta tuntuvaa ongelmaa ja miten esität ajatuksenkulun kohti sivistyneestä arvauksesta koostuvaa vastausta.

Näihin pahemman luokan aivonkiehauttajiin liittyen löytyy nopealla haulla useita nettisivuja ja kirjoja (esim. Anne Fisherin kirjoitus John Kadorin kirjasta), joissa kerrotaan esimerkkejä ja vinkkejä onnistuneista lähestymistavoista. Tuo pingispallot ja jumbojetti taitaa olla yksi legendaarisimmista "ööö, tota, joo" -reaktiota haettaessa. Tärkeintä taitanee kuitenkin lähestyä ongelmaa loogisesti ja rauhallisesti sekä esittää haastattelijalle mahdollisimman paljon tarkentavia kysymyksiä, josta selviää miten ongelmaa ratkot.

Suosittelen tutustumaan verkko- tai kirjallisuuslähteisiin ennen tärkeää haastattelua, koska ensireaktio kysymykseen ja päättelyn rakentuminen voivat ratkaista tulevan uran suunnan, tosin tällä kertaa se ei tuottanut tulosta ja työpaikkani ovessa ei lue Google.

Tai sitten asiaa voi lähestyä dippainsinöörimäisellä pieteetillä ja laskea faktat faktoina, kuten tässä.

Työhaastattelun haasteita, osa 1

Taloussanomat uutisoi eilen nettisivuillaan Applen työhaastatteluissa esiintyineistä oudoista haastattelukysymyksistä. Artikkelin läpi luettuani, en löydä juuri useita hakuprosesseja läpikäyneenä moisista kysymyksistä mitään erikoista, ehkä poissulkien Steve Jobsin aiemmin käyttämää "oletko neitsyt?" -kysymystä, joka mahdollisesti oli aiheellinen rekrytoitaessa vanhempiensa luona huoneisiinsa nelikymppisiksi asti linnoittautuneita nörttejä.

Perinteisessä haastattelutilanteessa lienee totuttu kertomaan työtaustasta, koulutuksesta, saavutuksista ja haasteista edellisissä työtehtävissä niin tarkasti ja pitkään, että sekä haastateltava että haastattelija ovat kyllästyskuoleman partaalla. Nykyään useissa prosesseissa trendinä tuntuu olevan luovuutta ja ajattelunrakennetta mittaavat, nk. brain teaser kysymykset.

Kävin kuukausi sitten Dublinissa Googlen rekrytoijien piinattavana, joka pääsi kyllä omaan luokkaansa haastatteluissa. Ennen kutsua Irlantiin prosessi sisälsi kolme puhelinhaastattelua ja raivokasta sähköpostirallia. Kysymysten helmiä olivat:

- Jos kello on kaksikymmentä vaille seitsemän, mitkä ovat asteluvut viisareiden väleillä?

- Kuinka monta pöytätennispalloa mahtuu Boeing 747 jumbojettiin?

Aika alkaa nyt, onnea haastatteluihin!