Metsä on vastannut yleisön huutoon, eli Fonectan vuosittaisen paperijätteen jakelun voi peruuttaa TÄSTÄ! Pientä helpotusta tuli jo aiemmin, kun Fonecta kaappasi Eniron, joten puhelinluettelojätetulva postilaatikkoon vähenee ensi vuonna ilman peruutustakin puoleen.
Huomioi, että peruutus tulee tehdä vuosittain, eli nyt peruutusilmoituksen tekeminen peruuttaa vain vuoden 2011 luettelot.
tiistai 31. elokuuta 2010
perjantai 27. elokuuta 2010
Loma-ahdistelua
Lähde pakettimatkalle heti tai päiväsi menevät hukkaan, etkä ehdi tehdä mitään ennen kuin kuolet.
Tämä viesti on uusimmassa Finnmatkojen mainoksessa, jossa charmantti herrasmies tallustelee bungalowistaan uima-altaalle keikistelemään samalla, kun Dressmann-miesääni kertoo elämän rajallisuudesta.
Kertaus pätkän sisällöstä: Yhteensä kuulemma eletään 29 000 päivää. Töitä niistä tehdään 9000, nukutaan 10 000, autossa matkustetaan satoja päiviä, läppärin sekä television ääressä vietetään yhteensä tuhansia päiviä. Siinähän se sitten on, voidaan tämän jälkeen rauhassa vaipua unohduksiin.
Mikähän on kyseisen pätkän perimmäinen idea? Onko se suorittaja-mainostoimistotiimin näkemys deadlinen painaessa siitä, miten elämä pitää hoitaa alta pois kuleksimasta?
Päivien ei kuulemma saa antaa vain lipua ohitse, vaan onko aina suoritetta, tehtävä tai tuotettava? Ei ole. Eräs kaverini tokaisi muutama päivä sitten hyvin aikakäsityksistä puhuttaessa: eihän elämässä ole kuin aikaa.
Finnmatkoille onnittelut, olette tuottaneet ehkä ahdistavimman mainoksen pitkiin aikoihin. Itse ajattelin ainakin laiskotella ja antaa päivien lipua ohitse mahdollisimman vähällä tuotteliaisuudella aina, kun se on mahdollista. Rentouttavaa lomaa teillekin, muistakaa tosin suorittaa.

torstai 26. elokuuta 2010
Sarasvuo vs. Media: 6-0
Eilinen netti-Hesari ja tämän aamun iltapäiväroskalööpit toivat väkisin hymyn huulille. Jari Sarasvuo on oman alansa nero. En nyt lähtisi rinnastamaan todellisuudessa hulluuden ja nerouden rajalla sompaileviin suurmiehiin, mutta ainakin hän vie suomalaista mediaa kuin litran mittaa.
Miksi näin? No, kaverista ei ole aikoihin kuulunut kummempia, joitain yksityiselämän juoruja häistä jonkun väkisinhiihtäjän kanssa, siinäpä se. Liiketoimintayritykselläkin taitaa olla hieman laskusuhdannetta ja siltä alalta ei ole aikoihin saatu kasaan päräyttävää lööppimateriaalia.
Paitsi nyt. Eilen netti-Hesarin uutisessa Sarasvuo kertoo tietävänsä ex-pääministeri Vanhasen eron oikean syyn. Taisi olla luetuin sivuston uutinen koko päivänä. Kaikkia kiinnostaa ja innokkaimmat näkisivät mielellään Masaa vedeltävän kölin ali, vaikka useampaankin otteeseen. Ja tuhansia mediaosumia Jarille.
Tämän aamun Iltislööppi huusi Sarasvuon vieneen kaksitoistavuotiaalta tupakat ja opettaneen vieraalle lapselle käytöstapoja. Puolilaiton ja eettisesti sekä kasvatuksellisesti arveluttava teko puhuttaa nyt jokaista nettipalstaa ja kahviautomaatin ympäristöä. Arvatkaapa montako media osumaa? Monta!
Miksi Jari taas tahtoo niin kovasti esille, jopa hieman arveluttavilla teoilla? Kappas, hän onkin markkinoimassa kirjaa! Aamulehden entisen päätoimittajan Matti Apusen juhlakirja nimeltään Käännös oikeaan on tulossa kauppoihin, ja molemmat ”uutiset” löytyvät kirjasta Sarasvuon kirjoittamina tarinoina. Hanki toki omasi!
Mahtavaa median hyväksikäyttöä ja ilmaista markkinointia. Monenko kymmenen- tai sadantuhannen euron edestä Sarasvuo sai medianäkyvyyttä itselleen ja markkinoimalleen kirjalle?

Tilaa:
Kommentit (Atom)