Työhaastattelun haasteita, osa 3

Mitä opin kuukausien intensiivisestä työnhausta Lontoossa; täysin uudessa kaupungissa ja kulttuurissa, melko rajatulla kokemuksella? Sen voisi tiivistää sarasvuolaisen konsulttimaisesti kolmeen ranskalaiseen viivaan:

- Ole aktiivinen; rekrytoijat & konsultit unohtavat sinut satavarmasti, piinaa heiltä palautetta ja mahdollista jatkoa rekrytointiprosessiin. Lisäksi mahdollisuudet eivät lopu kesken, firmoja ja paikkoja on olemassa kaupungin koosta riippumatta. Seuraavan firman haastattelija ei tiedä negatiivisista palautteista edellisissä haastatteluissa

- Opi jokaisesta haastattelusta; jokaisesta uudesta firmasta ja haastattelijasta saa jotain irti, jota voi käyttää seuraavassa haastattelussa erottautumaan muista kandidaateista. Tämä on myös hyvä mantra silloin kun, ei vain jos, saa ajoittain negatiivista palautetta ja tekisi mieli kirjautua suosiolla kortistoon.

- Tiedosta vahvuudet ja tuo ne esiin. Tämän opin vasta useiden haastattelujen jälkeen: en tiedostanut vahvuuksiani, joita olin kehittänyt tai käyttänyt edellisessä työpaikassa tai opiskeluaikana, koska pidin niitä itsestäänselvyytenä. Vaikka se tuntuisi omasta mielestä tylsältä & tyhmältä, kannattaa kertoa yksinkertaisinkin käytännön onnistumistarina historiastaan.

Pahoittelen jos etenkin viimeinen nosti elämänhallintaopasmaisuudellaan niskakarvanne pystyyn. Päätin sen kuitenkin kirjoitukseen sisällyttää, koska se pitää kaikessa kliseisyydessään omien kokemusten perusteella paikkansa: esimerkit elävästä työelämästä toimivat paremmin kuin kliiniset työtodistukset tai naurettavan paksulle paperille printatut todistukset tai kunniakirjat.

Pelko PerSuksissa

Hain kevään eduskuntavaalien alla PerSu-ahdistukseeni perspektiiviä erinäisiltä tahoilta, pääosin valtamedian pelkokampanjan vaikuttamana. Surffailin aina virheiden cityliberaalien kannatussivustoilta synkimpään PerSu-luolaan eli Homma foorumille, joka on PerSujen ja Halla-ahon pää-äänenkannattajana maahanmuuttoasioissa. Suurin osa kirjoituksista on täyttä huttua ja provokaatiota, Halla-Ahon omia raapustuksia saikin etsiä kissojen ja koirien kera.

Mitä ekskursiolla opin? Henkilöä voi suvaita, vaikka olisi täysin eri mieltä hänen ajamistaan asioista. Miten se on mahdollista? Kun lukee Halla-ahoa, joka kirjanokkelana kaverina kirjoittaa sujuvasti ja harvinaista kyllä myös perustelee kantansa tarkasti, toki omien näkemystensä ja maailmankatsomuksensa mukaan, tulee tunne, että tämä kaveri kuuluu juuri sinne minne hänet on äänestetty.

Käännyinkö siis halla-aholaiseksi PerSuksi? En. En todellakaan, mutta miksi ymmärrän kannatuksen? Koska elämme demokratiassa ja voin kuvitella useiden kanssaäänestäjien turhautumisen edustulaitokseen: tavallinen kadunmies ei samaistu valittuun kansanedustajaan monellakaan tasolla, jonka pitäisi olla edustuksellisen demokratian kulmakivi. Ammattipoliitikot ovat ajautuneet etäälle kansan synkistä riveistä, jolloin tilalle äänestetään Hakkaraisia, Elomaita ja Halla-ahoja, jotka puhuvat samaa kieltä ja samoista arkipäiväisistä pulmista.

200 paikkaiseen eduskuntaan on hyvä saada näkemys molemmilta laidoilta ja myös keskivaiheilta, kunhan omat kannat osataan perustella. Näin edesautetaan tervettä demokratiaa ja keskustelussa pysyy perspektiivi. PerSujen kuningas Soini tokaisi BBC:n toimittajalle vaalituloksen ratkettua: "We are not extremists, so you can sleep safely." Eduskunnassa on 161 ei-perussuomalaista kansanedustajaa, joten voimme tosiaan nukkua yömme rauhassa: pahinta mitä voi tapahtua on lisääntynyt keskustelu ja monimuotoisempi päätöksenteko kansaa kiinnostavista asioista. Natsikortin pelaajat eivät voita tätä jakoa.

Työhaastattelun haasteita, osa 2

Eilinen kirjoitus loppui pariin kinkkisenpuoleiseen työhaastattelukysymykseen. Monelle matemaattisesti lahjakkaalle ensimmäinen oli varmasti helppoa kuin heinänteko. Allekirjoittaneelta kului tovi.

Vastaus kuitenkin irtosi pienen kellotaulun piirtelyn jälkeen, tässä ajatuskulkuni pikakelauksena: koko taulu eli ympyrä on 360 astetta, vartti näin ollen 90. Jos viisarit ovat 6 ja 8 välillä ovat asteet siis 60 ja 300. Pala kakkua ja tuskanhiki pois otsalta.

Toinen kysymys onkin sitten asia erikseen. Tässä haastattelija tuskin etsii pallon tarkkuudella oikeaa vastausta, tärkeintä on miten lähestyt mahdottomalta tuntuvaa ongelmaa ja miten esität ajatuksenkulun kohti sivistyneestä arvauksesta koostuvaa vastausta.

Näihin pahemman luokan aivonkiehauttajiin liittyen löytyy nopealla haulla useita nettisivuja ja kirjoja (esim. Anne Fisherin kirjoitus John Kadorin kirjasta), joissa kerrotaan esimerkkejä ja vinkkejä onnistuneista lähestymistavoista. Tuo pingispallot ja jumbojetti taitaa olla yksi legendaarisimmista "ööö, tota, joo" -reaktiota haettaessa. Tärkeintä taitanee kuitenkin lähestyä ongelmaa loogisesti ja rauhallisesti sekä esittää haastattelijalle mahdollisimman paljon tarkentavia kysymyksiä, josta selviää miten ongelmaa ratkot.

Suosittelen tutustumaan verkko- tai kirjallisuuslähteisiin ennen tärkeää haastattelua, koska ensireaktio kysymykseen ja päättelyn rakentuminen voivat ratkaista tulevan uran suunnan, tosin tällä kertaa se ei tuottanut tulosta ja työpaikkani ovessa ei lue Google.

Tai sitten asiaa voi lähestyä dippainsinöörimäisellä pieteetillä ja laskea faktat faktoina, kuten tässä.

Työhaastattelun haasteita, osa 1

Taloussanomat uutisoi eilen nettisivuillaan Applen työhaastatteluissa esiintyineistä oudoista haastattelukysymyksistä. Artikkelin läpi luettuani, en löydä juuri useita hakuprosesseja läpikäyneenä moisista kysymyksistä mitään erikoista, ehkä poissulkien Steve Jobsin aiemmin käyttämää "oletko neitsyt?" -kysymystä, joka mahdollisesti oli aiheellinen rekrytoitaessa vanhempiensa luona huoneisiinsa nelikymppisiksi asti linnoittautuneita nörttejä.

Perinteisessä haastattelutilanteessa lienee totuttu kertomaan työtaustasta, koulutuksesta, saavutuksista ja haasteista edellisissä työtehtävissä niin tarkasti ja pitkään, että sekä haastateltava että haastattelija ovat kyllästyskuoleman partaalla. Nykyään useissa prosesseissa trendinä tuntuu olevan luovuutta ja ajattelunrakennetta mittaavat, nk. brain teaser kysymykset.

Kävin kuukausi sitten Dublinissa Googlen rekrytoijien piinattavana, joka pääsi kyllä omaan luokkaansa haastatteluissa. Ennen kutsua Irlantiin prosessi sisälsi kolme puhelinhaastattelua ja raivokasta sähköpostirallia. Kysymysten helmiä olivat:

- Jos kello on kaksikymmentä vaille seitsemän, mitkä ovat asteluvut viisareiden väleillä?

- Kuinka monta pöytätennispalloa mahtuu Boeing 747 jumbojettiin?

Aika alkaa nyt, onnea haastatteluihin!

Markkinointimix 2.0

IvanaHelsingin esiintyminen New Yorkin muotiviikoilla ja Ivana Trumpin oikeusjuttu-uhkaus nimiplagiaatiosta sattuivat kätevästi samalle viikolle. En tiedä ja Googlekaan ei kertonut, oliko taustalla lopulta erittäin toimiva pr-toimiston päähänpisto vai mikä, mutta mainiolta sattumalta kuulostaa. Samoin kuin Minna Parikan uudet juurijulkistetut popot, joissa sattumalta komeili kolme raitaa, joihin Adidas -niminen rätti- ja jalkinekorporaatio kiinnitti huomiota. Yksi kenkämalli pois markkinoilta, mutta mittaamattomasti ilmaista palstatilaa.

Neljä P:tä ovat historiaa. Erottuva markkinointi vaatii rajumpia elementtejä. Vanhat peruspilarit pitäisi kieltää lailla; tylsyttävät ja turruttavat niin tekijät kuin asiakkaankin. Mikä siis herättää ihmisten ja median huomion sekä raivaa puskutraktorin lailla ilmaista palstatilaa? Mehevä ja likainen oikeuskanne. Nyt ei puhuta McDonald'sin piilolihottamisesta tai kissojen kuivaamisesta mikroaaltouunissa -tyyppisistä kanteista, joissa tyhmänä pidetään niin ihmistä kuin järjestelmää. Nyt puhutaan detaljeista, jotka kuitenkin valtaavat palstatilaa aina keltaisesta lehdistöstä Suomen kuvalehteen, koska niissä on mukana lakipykälät.

Aina kun uhkaillaan lailla, on median kiinnostus taattu. Ei tietenkään kannatta ottaa mallia kiinalaisesta maidonjatkamisesta tai Lokapoikien jätteenkäsittelystä. Niillä pääsee nopeasti konkurssin ja liiketoimintakiellon lisäksi leivättömän pöydän ääreen. Mutta vähäpätöiset tekijänoikeuskiistat tai plagiointiepäilyt, joista tietää jo valmiiksi, etteivät ne tule koskaan tuomarien päätettäviksi, kannattaa ehdottomasti tuoda julkisuuteen.

Ajan hermolla

Törmäsin nettilehtiä selatessa hauskaan vanhaan printtimainoskokoelmaan. Kyllä mainosmiehet (tässä yhteydessä tuo seksistinen ilmaisu sallittanee) ovat aina olleet ajan hermolla, tosin nykymaailmassa monelle nämä Hesarin etusivulla aiheuttaisivat hermoromahduksen.

Linkki owni.eu:n mainoskokoelmaan tästä!

Yksityistämisen mahdollisuudet

Yksityistäminen ja ulkoistaminen ovat kapitalistia peikkoja, joilla pelotellaan aika ajoin niin julkisella kuin yksityisellä sektorillakin. Usein aiheesta, usein myös aiheetta.

Helsingin kaupunki on valjastanut tuon peikon omaan käyttöönsä menestykseekkäästi. Kyse on Rautatientorin jääpuistosta, jota taas kovaa vauhtia kyhätään pystyyn. Tämä maailmalta tuttu konsepti, jossa kaupungin keskustaan lykätään pehmeitä arvoja korostava romanttinen kohtauspaikka ja turistikatiska, tässä tapauksessa siis luistinrata. Vaikka alue on Helsingin kaupungin ja osasyyllisenä voi pitää liikuntavirastoa, on projekti kuitenkin pystytetty ja ylläpidetty pitkälti yksityisillä varoilla.

Image Match -nimeä kantava kioski on erikoistunut sponsorointiin ja markkinointiviestintään. Heidän avullaan Helsingin kaupunki on voinut omat kustannuksena minimoimalla toteuttaa jääpuisto -projektin. Jääpuistolla on useita yhteistyökumppaneita ja lisäksi sitä vuokrataan yritysten kampanjoita varten. Yksityisillä varoilla mahdollistetaan siis ensinnäkin koko komeuden pystyttämisen lisäksi kohtuullisen hintaiset käyttökustannukset kuluttajille. Ja veronmaksajien rahoja ei haaskata nimeksikään.

Viimeisin edellä mainittujen tahojen yhteistyöprojekti on lumilautapuisto Itä-Helsinkiläiseen Kivikon urheilupuistoon. Mäki on pieni, joten mutkamäen riemut jäävät melko olemattomiksi. Siksi lumipuisto on suunnattu pääasiassa temppuilijoille. Suunnitelmat ovat mahtipontiset: on bokseja, reilejä, half pipe, dj-koppi ja lihan liikuttamiseen hiihtohissi. Kustannusarvio reippaat 150k €, josta hissin osuuskin jo 35k €. Silti käyttäjälle päivälippu tulee maksamaan 10€ (huomaa, ei k:ta tässä välissä!). Tavallisessa hiihtokeskuksessa 10€ riittää hädintuskin kaakaokupilliseen.

Helsingin kaupunki ja Image Match Oy ovat siis yhteistyöllään luoneet konseptin, joka minimoi rasitukset veronmaksajille, mutteivät myöskään aseettomasti ryöstä palvelujen käyttäjiä. Laissez-faire.