sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Maabrändin toteutus

Seurasin Americo Mateuksen, lissabonilaisen mainostoimistoyrittäjän ja yliopiston opettajan, luentoa parisen viikkoa sitten. Mateuksen Portugalissa pyörittämä mainostoimisto on erikoistunut brändeihin, niiden luontiin ja niiden vaikutusten tutkimiseen.

Luento käsitteli yleisesti brändin vaikutusta sekä millaisia mielikuvia mainoksilla pyritään ja onnistutaan luomaan. Esimerkit olivat käsikirjamaisia, eri cola-juomamerkkien mainoksia ja yleisesti mielikuvamainoksia.

Tärkeimpänä mieleen kuitenkin jäi keskustelu maabrändin luonnista. Ajankohtainen aihe Suomessakin. Esimerkiksi otettiin Uuden-Seelannin muutamia vuosia sitten toteuttama 100% pure New Zealand -kampanja. Tämä kampanja on malliesimerkki hyvästä ideasta, jossa tuodaan esille koko rikas luonto, mahdollisuudet ja leikitellään ajatuksella maapallon nuorimmasta maasta. Lisäksi toteutus toimii, totea vaikka itse:
http://www.youtube.com/watch?v=9sEZ-wdFegU

Tämä parin minuutin pätkä on vain yksi mainosvideoiden sarjasta, suosittelen muidenkin katsomista. Tosin saattavat näin marraskuun pimeydessä nostattaa h1n1:stä riippumattoman korkean matkakuumeen.

Huonoksi esimerkiksi maabrändikampanjasta Mateus otti oman maansa, Portugalin, toteuttaman tuotoksen. Tämä kampanja perustui 100% tunnetuille henkilöille ja... siinäpä se? Hieno video on jäänyt tekemättä, bannerit ovat täynnä tunnettujen portugalilaisten photoshopattuja kasvoja ja niiden vieressä markkinointitekstejä, jotka tuntuvat jotenki naurettavan irallisilta asiayhteyteen.
Katso yksi versio tästä

En sanoisi Portugalin kampanjaakaan huonoksi, mutta kyllä Uusi-Seelanti vei tässä lajissa maaottelun kotiin täysin pistein. Mietityttääkin, mitä ulkoministeri Stubbin aloittama ja Jorma Ollilan vetämä maabrändityöryhmä meinaa Suomesta kertoa. Ja miten. Suoraa sanottuna, odotan lopputulosta hieman pelonsekaisin tuntein. Tunnetaanko Suomi tulevaisuudessa korpimaana jylhine maisemineen ja poroineen, jossa sattumalta keksittiin toimiva kannettavan kenkäpuhelimen konsepti? Vai mikä on tulevan kampanja punainen lanka?

Toivoisin hartaasti, että työryhmän raportti loisi täysin uuden näkökannan Suomeen, suomalaisiin ja suomalaisuuteen tavalla, jota ei tarvitsisi kotimaassaan hävetä ja ulkomailla se otettaisiin mahdollisesti aidollakin kiinnostuksella vastaan. Toteutuuko haaveuneni, sen aika näyttää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti